Referenssejä
Jossu 40 v - Hevoshetki
”En ole aiemmin ollut juurikaan tekemisissä hevosten kanssa. Mutta silti tämä on sopinut minulle. Hetkestä on räätälöity minulle sopiva. Olemme rauhassa saaneet tutustua ja totutella toisiimme. Olen harjannut, silitellyt ja halannut hevosta. Olen myös antanut sille herkkupaloja. Hevosen kanssa olen kokenut olevani läsnä ja olen pystynyt keskittymään täysin siihen mitä sillä hetkellä tapahtuu. Hevosen koskettaminen on tuntunut erittäin rauhoittavalta omassa kehossa. Ja vaikka aluksi hieman pelotti ja olin varautunut niin toisaalta hevosen kanssa oleminen herätti turvallisuuden tunteen. Hetki hevosen kanssa sopii mielestäni esimerkiksi stressiin, kiireen ja ahdistuksen helpottamiseen”
Luontohetket
Rieska-Leader
Uniikki virkistysiltapäivä, jollaista ei aiemmin ole tullut vastaan. Kivaa että tyhy-tarjonta on laajentunut, ja tyhy voi olla myös pysähtymistä, eikä vain sitä perinteistä liikuntaa
Rieska-Leader
Nuotiolla jutustelu ja ruokailu oli mukavan rentoa, varsinkin kun sää sattui suosimaan.
Rieska-Leader
Pohdiskeltiin, että me ylivieskalaiset eletään sen verran lähellä luontoa, ettei varmaan edes tajuta luonnossa olon hyötyjä ja mahdollisuuksia. Enemmän ”kaupunkilaiset” – puhumattakaan ulkomaalaisista – saavat varmasti vielä enemmän wau-fiiliksiä tästä.
Brain relief
Mirva 53v
Kaisun hoitohetki sai stressaantuneen toimistoihmisen toivomaan hoidon jatkumista…
Heikki 64v
Hoidon jälkeen on kuin uusi ihminen. Rentoudun tosi hyvin ja stressi lähtee toiseen taloon. Hoidon aikana yleensä nukahdan, joka on merkki minulla luottamuksesta hoitajaa kohtaan ja täydellisestä stressin poistosta. Hyvän olon tunne jatkuu pitkään.
Kerttu 98v
Joka solu sai hoitoa"
Perinteinen jäsenkorjaus
Alli 40v
Ajan sun tietä malttamattomana, olen ottanut tätä monta päivää. Avaan hoitolasi oven ja kuulen tutun iloisen tervehdyksen ja saan lämpimän pitkän halauksen. Tätäkin olen odottanut. Näen, että haluat vilpittömästi kuulla, mitä minulle kuuluu. Pääsen lämpimälle pöydälle ja vielä lämpimimpiin käsiin. Ne taitavat kädet tuntee ja tutkii mun virheasennot, kireydet ja myös samalla hoidon aikana mieleni takakireydet. Koko kehon jäsenkorjaus lempeissä, tuntevissa käsissäsi on samalla ihanan tuntuvaa mutta myös ihanan rentouttavaa. Tunnen kehossa virheasentojen konkreettisesti korjaantuneen ja samalla myös mielen tasapainottuneen. En voi muuta kuin kiittää sydämestäni, että olen löytänyt tien sinun hoitoosi.
Heidi 36v
Hoitokokemus Kaisun luona on kokonaisvaltainen, aisteja ravitseva ja rauhoittava. Upea maalaismiljöö, seesteisen kaunis hoitotila, miellyttävän tuntuiset tekstiilit, lempeän tuoksuiset öljyt ja rauhaisa musiikki täydentävät kaikki sitä hoitoa mikä milloinkin on ajankohtainen. Jäsenkorjaus on itselle ollut ajankohtaista pitkään ja pidän Kaisun tavasta hoitaa. Olen saanut maistiaisen myös Brain Relief hoidosta, mikä myöskin oli erittäin hyvä kokemus. Kuljen Kaisun luona yli 80 km matkan päästä, mutta matka ei haittaa, kun olen vihdoin löytänyt itselleni sopivan hoitajan
Marketta 67v
Olen elämäni aikana kerinnyt hoidattaa kehoani monilla eri nimikkeillä olevien ammattilaisten toimesta : Osteopaatti, Naprapaatti, Hieroja, Akupistehoitaja jne.
Nyt reilun kahden vuoden ajan olen saanut käydä Kaisun perinteisessä jäsenkorjauksessa ja nämä hoitopäivät ovat juurikin niitä päiviä, kun koen nauttivani arjen Luxuksesta niin fysiikan, kuin mielenkin osalta.
Hoito on varpaista päälakeen asti kokonaisvaltaista ja lähtee aina tarpeistani, jotka kartoitetaan alkukeskustelujen aikana.
Koskaan ei ole tarvinnut lähteä tunteen kanssa, että joku olisi jäänyt kesken.
Kiitos Kaisu, että olet
Shiatsu
Johanna 41v
Ihana kokonaisvaltainen kehonhoito, joka rentouttaa olon päästä varpaisiin. Se on myös hoito, joka sopii minun herkälle keholle. Säännöllinen shiatsussa käynti auttaa minun mieltä ja kehoa voimaan hyvin. Kun patjalle köllähtää huolet ja murheet unohtuvat, eikä siitä malttaisi nousta ylös hoidon loputtua!
Brain relief koulutus
Brain Relief kurssilainen
Olet Kaisu sydämellisimpiä ja avoimimpia ihmisiä, mitä olen elämässäni saanut tavannut. Puitteet täydelliset tällaiseen intensiiviseen viikonloppuun. Kurssi antoi hyvät eväät uuden harjoitteluun ja nälkä uuden oppimiseen jäi.
Brain relief hoidon kehittäjä ja
pääkouluttaja Jouko Kivimetsä
Pitkän kokemukseni pohjalta kouluttajakoulutuksesta, voin sanoa Kaisusta, että on harvinaista tavata samassa ihmisessä sellainen ammattitaito kosketushoidoista yleisesti, yksilötasoinen huikea pedagoginen ote ryhmästä ja niin lämmin sydän, joka on juuri sopivalla tavalla läsnä joka koulutuksessa, mitä olen saanut ilolla jakaa hänen kanssaan
PJK koulutus
Kurssilainen
Opettajana sinusta huokuu kokemus ja määrätietoisuus. Innostava ja kannustava, ohjaat tarkasti kädestä pitäen, jos tarve vaatii. Kiitos, että jaat osaamistasi meille!
Kurssilainen
Kaisun opetus on selkeää ja innostavaa. Hän jaksaa opettaa kädestä pitäen ja aina hyvällä mielellä <3 Huippu ope!
Kurssilainen
Pirteä ja hymyilevä, opetustyyli on rauhallinen ja varmaa. Löytyy kärsivällisyyttä ja osaat hyvin neuvoa kun tarvitsee apua.
Kurssilainen
Perusteellinen, rauhallinen ja sydämellinen
Perinteinen jäsenkorjaus
Kurssilainen
Kaisun opetus on selkeää ja innostavaa. Hän jaksaa opettaa kädestä pitäen ja aina hyvällä mielellä <3 Huippu ope!
Kurssilainen
Pirteä ja hymyilevä, opetustyyli on rauhallinen ja varmaa. Löytyy kärsivällisyyttä ja osaat hyvin neuvoa kun tarvitsee apua.
Kurssilainen
Perusteellinen, rauhallinen ja sydämellinen